”Kahdeksan euroa tunnilta, kunhan ei tarvitse siivota”

Nuoret haluavat kesätyöstään palkkaa keskimäärin 8 euroa tunnilta, kunhan palkka ei tule puhelinmyynnistä tai siivouksesta. Alle kymmenen euron tuntipalkalla pieni osa nuorista ei tekisi kesätyötä lainkaan. Asia käy ilmi Raision lukiolla ja Raision ammattioppilaitoksella tehdystä kyselystä, johon vastasi 63 alle 17-vuotiasta nuorta.

Lähes puolet vastanneista nuorista ei tekisi puhelinmyyjän työtä mistään hinnasta. Osa nuorista ei ottaisi vastaan myöskään siivoojan, hautausmaatyöntekijän tai tiskaajan työtä.

Suosituimpia kesätöitä nuorten mielestä ovat jäätelönmyyjän ja lastenhoitajan työt. Lastenhoito kuitenkin jakaa mielipiteitä; lähes joka kuudes nuori ei ottaisi vastaan tarjottua kesätyöpaikkaa lastenhoitajana.

Yksi ei halua töitä, toisen ei kannata tehdä töitä

Nuoret ovat ahkeria työnhakijoita. Vain kolme kyselyyn vastannutta nuorta ei hakenut kesätöitä lainkaan. Syiksi mainittiin halu pitää lomaa kesällä, laiskuus työnhaussa sekä pelko vanhempien asumistuen menetyksestä.

Kelan mukaan perheen asumistuki tarkistetaan, jos perheen yhteenlasketut tulot nousevat vähintään 300:lla eurolla kuukaudessa. Kunnat päättävät nuoren kesätyön vaikutuksesta perheen toimeentulotukeen.

Nuoret toivovat lisää opetusta työnhakuun

Nuoret kokevat työnhaussa hankalaksi suuret hakijamäärät, avointen kesätyöpaikkojen vähyyden ja työhakemuksen sekä CV:n täyttämisen. Oppilaat toivovatkin lisää opetusta työnhakuun.

Myös erottuminen työnantajan silmissä satojen hakijoiden joukosta on nuorista haastavaa. Työnantajien vaatima kokemus ärsyttää varsinkin ensimmäistä kesätyöpaikkaa hakevaa nuorta.

Opinto-ohjaaja kaipaa omaa kurssia työnhakuun

Raision lukion opinto-ohjaaja Marianne Laulumaa ymmärtää nuorten vaikeudet työnhaussa. Laulumaan mukaan nykyinen opetussuunnitelma ei anna mahdollisuuksia työnhaun opettamiseen. Laulumaa toivookin lukioon omaa kurssia työnhakemisen opettamiseen nuorille.

 

 

mimofooter

Comments are closed.